[ Äänen eXtreme ]
Avaruusromua
Yle Radio 1

Elektronista ja kokeellista musiikkia.
Sunnuntaina 2.7.2006 klo 23-24. Juontajana
Jukka Mikkola.
"Taiteen kenttä on muuttunut niin perinpohjaisesti, että nykyilmiöitä ei voi
jäsentää vuosikymmenten takaisten taidekäsitysten avulla. Näin on käynyt myös auditiivisessa taiteessa,
digitaalisen musiikin ja äänitaiteen alueella." Näin kirjoittaa säveltäjä ja äänien tutkija
Petri Kuljuntausta uudessa kirjassaan Äänen eXtreme. Tämä kirja on johdatus äänimaailman ihmeisiin.
Kirjassa on äänien tuottamisen ja äänitutkimuksen historiaa, on selvitystä äänitaiteesta ja
digitaalisesta musiikista, äänimaailmojen ääri-ilmiöistä ja reuna-alueiden musiikista.
Tänään Avaruusromuissa siis ollaan äänten äärellä ja kuunnellaan äänimaailman ihmeitä. Ja vieraana on
tänä iltana Äänen eXtreme -kirjan tekijä, säveltäjä ja äänien tutkija Petri Kuljuntausta.
[60' ¬ mp3 ¬ 14mb]
Playlists - Soitettu musiikki
Avaruusromua 2.7.2006.
Studiovieraana Äänen eXtreme -kirjan kirjoittaja, säveltäjä ja äänten tutkija Petri Kuljuntausta.
Lähetyksen musiikki oli peräisin kirjan mukana olevalta audio-DVD:ltä.
PETRI KULJUNTAUSTA: Departs / Arrivals - osa - (2001)
PETRI KULJUNTAUSTA: Nordic Prince - osa - (2005)
PETRI KULJUNTAUSTA: ex post facto - osa - (1997)
PETRI KULJUNTAUSTA: Water City - osa - (2005)
PETRI KULJUNTAUSTA: Still Life (1997)
PETRI KULJUNTAUSTA: Cosmic Jam - osa - (2004)
PETRI KULJUNTAUSTA: Deep Blue - osa - (2002)